Tänään haluan tuoda takkahuoneelle kolme pientä muistoa lapsuudestani. Ensimmäinen on vähän hankala, koska se olisi voinut päättyä huonostikin. Toinen on muisto vaaratilanteesta ja kolmas liittyy makuaistien eroavaisuuksiin.
”Konttaan sitten pohjaa pitkin”
Olin riidellyt jostain (en muista, mistä) isosiskoni kanssa. Menimme uimaan kauniina kesäpäivänä, kun kiista alkoi uudelleen. Sisareni tuli taakseni yllättäen ja painoi pääni veden alle pitäen sen paikallaan. Muistan yhä, miten ajattelin, että päästyäni irti, konttaan rantaan… En muista, miten tilanteesta vapauduin; vain sen, että olin laiturilla ympärilläni aikuisia.
Hirveä ryske
Olimme isovanhempien huvilalla, kun muut lähtivät lähikaupunkiin ruokatavaraostoksille. Minä en lapsenakaan pitänyt ostoksillakäynnistä, joten jäin yksin huvilalle. Jokin aika muiden lähdettyä alkoi kova ukkosmyrsky. Istuin kuistilla katselemassa salamointia ja myrskyn riehuntaa. Ă„kkä kuului rakennuksen toiselta puolelta hirveä rysähdys! Satoi ”kaatamalla”. Menin keittiöön katsomaan, selviäisikö rysähdyksen syy. Selvisihän se: Keittiön ikkunan edessä ollut todella suuri koivu oli kaatunut. Onneksi kuitenkin puu kaatui toiseen suuntaan, sillä mökin päälle kaatuessaan se olisi tehnyt pahaa jälkeä.
Vaikka myrsky oli todella kova ja koivun kaatuminen vaarallistakin, en koskaan ole pelännyt ukkosta.
Ihanaa! – Kamalaa!
Aikuisten nauttiessa kesäistä päiväkahviaan, lapsille tarjottiin limonadia. Kirkkaanpunainen limonadi oli siskojeni suurta herkkua, mutta minä inhosin sitä syvästi. Aina, kun tilanne vältti, kaadoin limonadini sisarusteni lasiin ja olin muka vaan juonut kaiken nopeasti.
Yhä muistan sen juoman maun ja tuoksunkin. Minusta ei koskaan tullut minkäänlaisten limsojen ystävä ja nykyisinkin ajatuskin saa mahan kiertämään.
*Tyrskykallio* 